Jyväskylä

Tempauksessa puhdistettiin pyöräparkkeja yliopistolla, AaltoAlvarin edustalla ja Keskustiellä

keskiviikko, 27. helmikuuta 2013

JYPS sekä JYYn ympäristö- ja liikuntavaliokunnat järjestivät pyöräparkkien putsaustempauksen lauantaina 23.2.

http://jkl.kaupunkifillari.fi/blog/2013/02/21/pyoraparkkien-talvikunnossapidosta-ja-parkkien-putsaustempaus-23-2/

Tempauksessa puhdistettiin talkoovoimin keskusta-alueen julkisia pyöräparkkeja, joita parkkien omistajat eivät hoida. Tavoitteena oli saada parkit hyötykäyttöön lumien alta ja  viestittää kaikille toimijoille parkkien puhdistamisen tärkeydestä.

Hoitamattomien parkkien valitettavan suuresta joukosta tempauskohteiksi valikoituivat tällä kertaa Jyväskylän yliopiston pääkirjaston, AaltoAlvari-uimahallin ja Keskustien lumeen hautautuneet parkkialueet. Noin 15 JYPS:in jäsentä puhdisti kahdessa tunnissa kaikkiaan 8 pyöräparkkia.

YLIOPISTON KIRJASTON EDUSTA

Yliopisto-opiskelijoista erittäin suuri osa pyöräilee myös talvisin. Pyöräparkkien talvikunnossapidossa tämä ei kuitenkaan näy – parkkeja ei lainkaan puhdisteta talvisin. Yliopistolla ei edes ole sopimusta parkkien puhdistamisesta. Esimerkiksi yliopiston kirjaston edusta on usein jopa kaoottinen, koska pyöriä pitää parkkeerata kulkuväylille ja lumihankiin.

Ennen

Kirjaston edustan parkkia ennen putsaustempausta. Käyttäjät ovat itse joutuneet tamppaamaan paikkoja pyörille. Takana vasemmalla pyöriä kulkuväylällä. Tällaiset järjestelyt eivät todellakaan kannusta pyöräilyyn.
Vain pyörätelineiden yläosat erottuvat. Nämä maata vasten makaavat ns. horisontaaliset perhostelineet hautautuvat nopeasti lumen alle ja ovat muutenkin pyörätelineistä kaikkein huonoimpia.
Pyöriä sekavassa järjestyksessä pitkin hankia.

Muutosprosessi, osa 1

Putsaustempaus aloitettiin siirtämällä telineitä ja pyöriä varovasti pois tieltä.
Ja sitten lapioimaan!
Myös pakkautuneet lumet parkkien edustoilta poistettiin.
Tätä lumi- ja jääkasaa siirrettiin noin metrin verran, jotta pyörille saatiin lisää pysäköintitilaa.

Jälkeen

Yksi kirjaston edustan parkeista heti tempauksen jälkeen.
Maanantaina eli kaksi päivää tempauksen jälkeen parkki oli jo täynnä pyöriä.
Tempauksen ansiosta pysäköinti on helpompaa ja ympäristökin siistiytyi!

AALTOALVARI

AaltoAlvari on Jyväskylän kaupungin omistama suosittu uimahalli. Nykyistä useampi tulisi varmasti talvellakin fillarilla hallille, jos pysäköintijärjestelyt olisivat kunnossa. On kummallista, ettei käytännössä minkään Jyväskylän sisäliikuntapaikan edustalla ole hyvin hoidettua pyöräparkkia.

Ennen

Pyöräpysäköintialue hautautuneena lumeen. Irtotelineet on jopa nostettu kokonaan pois käytöstä! Käyttäjät ovat itse tampanneet kulkuväylän muutaman telineen luokse.
Kunnollisen parkin puuttuessa pyöriä on nojallaan siellä täällä.

Muutosprosessi, osa 2

Ei muuta kuin kaivamaan parkkia puhtaaksi ja telineitä esille!
Telineet näkyvät jo.
Vauhdikasta putsausmenoa pyöräparkilla.
Lunta kaikkien parkit hoitamatta jättävien naamalle!
Mitä jos laitettaisiin pyöräparkkeihinkin tällainen kiekkovaade…
Hallin oven lähellä oli vapaata tilaa, joten telineitä siirrettiin luvan kysymisen jälkeen sinne.

Jälkeen

Parkkialuetta lumesta puhdistettuna. Telineitä on kiinnitettynä takaseinään.
Irtotelineet tuotiin lähemmäs uimahallin sisäänkäyntiä. Maanantaina telineet olivat jo täynnä pyöriä.

KESKUSTIE

Keskustie on rauhallinen puistokatu Kilpisenkadun ja Gummeruksenkadun välillä. Kadun varrella on asuinkerrostaloja, joiden alakerroissa on paljon pikkuliikkeitä. Pyöräparkit kadulle on toteutettu kaupungin ja ympäröivien taloyhtiöiden yhteishankkeena. Taloyhtiöiden pitäisi vastata parkkien hoitamisesta. Valitettavan tyypilliseen taloyhtiöiden tapaan parkit ovat kuitenkin jääneet hoitamatta.

Ennen

Eh?
Mitään Keskustien pyöräparkkia ei hoideta talvisin.

Muutosprosessi, osa 3

Pieni askel ihmiselle mutta suuri pyöräilevälle kansalle.
Ja jälleen lapiot viuhumaan!
Rautakangilla ja lapioilla nämäkin jäät ja lumet siirtyvät…
Lumikinokset pois!

Jälkeen

Tähän kelpaa jo pysäköidä! Mainittakoon, että Keskustiellä pyörää saisi vain taluttaa – kadulla on jalkakäytävät. Tilanne on sama kuin jos autot pitäisi työntää autoparkkiin.
Yksi kolmesta Keskustiellä puhdistetusta parkista.
Tämä parkki on selvästi kapasiteetiltaan riittämätön, koska pyöriä parkkeerataan puhdistamisen jälkeenkin pitkin hankia. Kuva on otettu 26.2.

Lisää kuvia parkkitempauksesta löytyy JYPS:in kuvagalleriasta täältä.

Ja sitten kaikki muutkin puhdistamaan pyöräparkkeja!

One thought on “Tempauksessa puhdistettiin pyöräparkkeja yliopistolla, AaltoAlvarin edustalla ja Keskustiellä

Kommentoi