Jyväskylä

Mitä meiltä puuttuu mutta Norjasta ja Romaniasta löytyy?

tiistai, 20. syyskuuta 2011

Olin kesällä kuukauden Oslossa ja samalla tuli tietenkin katsottua myös oslolaista pyöräilykultturia sillä silmällä. Ero esimerkiksi Jyväskylään tai Helsinkiin on todella suuri, suorastaan kulttuurishokki. Tähän vaikuttaa kaksi asiaa: liikennejärjestelyt ja asenne.

Oslossa on paljon pyöräkaistoja ja pyöräilijät ajavat joko pyöräkaistoilla tai liikenteen seassa. Koko kuukauden aikana näin alle kymmenen ihmistä, jotka pyöräilivät jalkakäytävillä. Ja kun ihmiset ajavat liikenteen seassa, on autoilijoiden ollut pakko tottua tilanteeseen.

Pyöräkaista Oslossa.

Autoilijoiden asenne pyöräilijöihin ja jalankulkijoihin on todellakin erilainen Suomeen verratuna. Mentaliteetti tuntuu olevan että kadut ovat ihmisille ja ne on suunniteltu siten että autoillakin voidaan liikkua eikä niin että kadut ovat autoilijoiden ja kaikki muu liikenne kaduilla häiritsee tätä tarkoitusta.

Luulen että pyöräkaistojen osuus tässä kehityksessä on ollut tärkeä. Pyöräkaistojen avulla pyöräilijät tulevat osaksi liikennevirtaa ja lähelle autoilijoita. Liikenteen hahmottaminen risteyksissä on helpompaa kun kaikki suhteellisen nopeasti liikkuvat elementit tulevat samalta väylältä eikä minkään erillisen pyörätien päästä.

Pyöräkaistojen ohessa Oslossa kiinnitti huomiota kaupungin hiljaisuus. Autoliikennettä on keskustassa sangen vähän. Oli suorastaan järkytys palata Helsingin Mannerheimintielle Oslon jälkeen. Jotain Oslossa on tehty eri tavalla kuin maamme pääkaupungissa.

Pyöräkaistan viereen mahtuu invaparkkikin (Oslo).

Pyöräkaistoja tulee vastaan sielläkin missä niitä ei odottaisi näkevänsä. Esimerkki on romanialaisesta Sibiun kaupungista. Pyöräkaista on, tosin sitä ei ole järin selkeästi merkitty. Itse pidän Oslon kirkuvanpunaisesta merkkauksesta. Se kertoo selkeästi että kyseessä on kadusta erottuva osa, jolle moottoriajoneuvoilla ei ole asiaa.

Pyöräkaista Romanian Sibiussa.

Matkailu todellakin avartaa. Kun näkee toimivia pyöräilyratkaisuja muualla, alkaa todella ihmetyttää – ja ennenkaikkea harmittaa – monet oman kaupungin liikennejärjestelyt. Miksi taas puhkesi rengas katukiveyksen reunaan pyörätiellä tai miksi joudun mutkittelemaan, kiipeämään ja jarruttamaan kun autot ajavat suoraan?

Jyväskylän ainut pyöräkaistanpätkä.

Teksti ja kuvat: Ari Häyrinen

Kommentoi