Jyväskylä

Haluatko vaikuttaa Jyväskylän pyöräilyoloihin?

keskiviikko, 30. toukokuuta 2012

Kaavakoulussa opitaan vaikuttamista - esimerkiksi liian kapeat yhdistetyt jalankulku- ja pyöräilyväylät ovat autokaupungin suunnitteluperiaatteiden tuotosta. Kuva Vaasankadulta Jyväskylästä.

Katso (ja levitä) tapahtumakutsua myös Facebookissa.

Jyväskylän Pyöräilyseura järjestää pyöräilyvaikuttamisesta kiinnostuneille avoimen kaavakoulun 13.6. klo 18-20. Tilaisuus on kaikille liikennepoliittisesta vaikuttamisesta kiinnostuneille pyöräilijöille suunnattu koulutus, jossa käydään läpi muutaman esimerkin kautta sitä, millä tavalla kaavoitukseen ja liikennesuunnitteluun vaikuttaminen onnistuu.

Tuoreena esimerkkinä on Jyväskylän keskustan liikennesuunnitelma, jonka alunperin puutteelliset pyöräliikenneratkaisut eivät menneet pyöräilijöiden aktiivisen vaikuttamistyön ansiosta läpihuutojuttuna läpi, vaan kaupunginhallitus palautti suunnitelman uudelleen valmisteltavaksi pyöräliikenteen osalta.

Tässä blogissa on kirjoiteltu paljonkin pyöräilyvaikuttamisasiaa (esimerkiksi kategorioissa: kaupunkisuunnittelu, turvallisuuspyöräväylät, pyöräparkit), ja JYPS on ollut aktiivinen pyöräilyn edistäjä kaupungissa.

Nyt etsimme joukkoon lisää liikennepyöräilyn edistämisestä kiinnostuneita pyöräilijöitä. On eduksi, jos mukana on enemmän ihmisiä, joilla on erilaista osaamista ja näkemystä ja jotka asuvat eri alueilla. Esimerkiksi liikennesuunnitelmien kommentointi on moninverroin hedelmällisempää, jos joku kommentin laatijoista tuntee hyvin suunnitelma-alueen.

Mukana olo ei edellytä Pyöräilyseuran jäsenyyttä, riittää, että liittyy LIIKENNE-sähköpostilistalle (liittymisohjeet viestin lopussa), osallistuu keskusteluihin ja tulee mukaan vaikuttamaan.

Kaupungin liikennesuunnittelusta vastaavien virkamiesten kanssa on keskusteltu yhteistyön tiivistämisestä siten, että Pyöräilyseuran liikenneryhmä saisi hyvissä ajoin etukäteen tiedon uusista suunnitelmista ja voisi auditoida ne jo aikaisessa vaiheessa, jolloin tarve lausunnoille ja jälkikäteisvaikuttamiselle olisi pienempi. Tällaisen hyvän yhteistyön onnistumisen edellytyksenä on tietenkin, että porukoissa on riittävästi tekijöitä, ettei homma kaadu siihen, että muutat aktiivit sattuvat olemaan vaikkapa pidemmällä pyöräretkellä juuri jonkin suunnitelman kommentoinnin aikoihin.

LIIKENNELISTA

Liikennelistalla tiedotetaan ja keskustellaan erityisesti liikennepyöräilyn edistämiseen, pyöräliikenteeseen ja liikennepolitiikkaan liittyvistä asioista. Listalla voidaan tiedottaa ja keskustella esimerkiksi seuraavista aiheista:

  • pyöräilysuunnitelmat, -kampanjat ja -projektit
  • pyöräilyolosuhteiden ongelmakohdat ja parannusehdotukset
  • pyöräilyyn liittyvät kommentti- ja lausuntopyynnöt.

Listan osoite on liikenne (ät) jyps.info. Listalle voi liittyä (ei edellytä JYPSn jäsenyyttä) osoitteesta: http://jyps.info/mailman/listinfo/liikenne_jyps.info

Antti Poikola

Aktiivinen pyöräilyn edistäjä. Entinen Jyväskyläläinen ja nykyisin taas Helsinkiläinen paluumuuttaja.

Lisää tältä kirjoittajalta / Kotisivu

Kommentoi