Jyväskylä

Yhteistilaus lastipyöristä

perjantai, 27. tammikuuta 2012

JYPS:in puolella tehdään keväällä viime vuoden tapaan yhteistilaus Bullitt Cargo Bike -lastipyöristä. Bullittit ovat lastipyöristä keveimpiä ja laadukkaimpia – ja kaksipyöräisinä Bullittit soveltuvat muutenkin parhaiten Jyväskylän varsin mäkisille väylille. Bullittit tilataan valmistajalta Tanskasta. Yhteistilauksen avulla sekä pyörien hintoja että toimituskuluja saadaan alemmas.

Lastipyörää voi loistavasti käyttää tavaran tai ihmisten kuljettamiseen – tai vaikka oman yrityksen mainostamiseen. Bullittilla voi kuljettaa kymmeniä kiloja lastia, esimerkiksi pesukoneen tai kaksi lasta. Pyörän etuosaan saa avoimen kuljetuslaatikon tai vesitiiviin alumiinisen laatikon. Lapsille voi laittaa penkit ja turvavyöt. Mainostamista varten pyörän runkoon saa kiinnitettyä alumiinilevyn. Näin Bullitt soveltuu ja mukautuu monenlaisiin käyttötarkoituksiin. Esimerkiksi perheen asiointimatkojen hoitamiseen Bullitt on kerrassaan erinomainen väline.

Maaliskuussa järjestetään Bullittien koeajotilaisuus. Alustavasti oman pyörän tilaamisesta pitää päättää maaliskuun loppuun mennessä. Pyörät ehtivät tällöin Keski-Suomeen viimeistään huhtikuun loppuun mennessä ja mukaan Pyöräilyviikon pyöräparaatiin 5.5.

Lisätietoja ja -ohjeita JYPS:in tiedotteessa.

Kommentoi